- W empik go
Ylpeys ja ennakkoluulo - ebook
Ylpeys ja ennakkoluulo - ebook
Ylpeys ja ennakkoluulo on englantilaisen kirjailijan Jane Austenin romaani vuodelta 1813. Se on Austenin toinen julkaistu teos ja kenties hänen tunnetuin romaaninsa. Romaani kertoo aikaansa edellä olevan neiti Elizabeth Bennetin ja ylpeän, varakkaasta perheestä lähtöisin olevan herra Darcyn rakkaustarinasta, minkä lisäksi se seuraa Elizabethin sisarten värikästä ja tapahtumarikasta rakkauselämää.
Kategoria: | Classic Literature |
Język: | Inny |
Zabezpieczenie: |
Watermark
|
ISBN: | 978-83-8176-099-7 |
Rozmiar pliku: | 2,5 MB |
FRAGMENT KSIĄŻKI
I
II
III
IV
V
VI
VII
VIII
IX
X
XI
XII
XIII
XIV
XV
XVI
XVII
XVIII
XIX
XX
XXI
XXII
XXIII
XXIV
XXV
XXVI
XXVII
XXVIII
XXIX
XXX
XXXI
XXXII
XXXIII
XXXIV
XXXV
XXXVI
XXXVII
XXXVIII
XXXIX
XI
XLI
XLII
XLIII
XLIV
XLV
XLVI
XLVII
XLVIII
XLIX
L
LI
LII
LIII
LIV
LV
LVI
LVII
LVIII
LIX
LX
LXII LUKU
Yleisesti on myönnetty todeksi, että hyvissä varoissa oleva naimaton mies tarvitsee välttämättömästi rinnalleen vaimon.
Kuinka vähän sellaisen miehen omia tunteita ja mielipiteitä tunnetaankin hänen ensi kertaa saapuessaan uuteen ympäristöön, niin on edellä mainittu tosiasia niin kiinteästi juurtunut kaikkien kyseeseen tulevain perheenäitien mieliin, että häntä pidetään oikeudenmukaisena saaliina jollekin näiden tyttäristä.
”Rakas Bennet”, sanoi tämän arvon herran puoliso miehelleen eräänä päivänä, ”oletko kuullut, että Netherfield Parkin kartano on vihdoinkin saanut vuokraajan?”
Hra Bennet vastasi, ettei hän ollut kuullut.
”Mutta totta se sittenkin on”, jatkoi hänen parempi puoliskonsa, ”sillä rouva Long oli vast’ikään täällä ja kertoi minulle koko jutun.”
Hra Bennetillä ei ollut siihen mitään sanottavana.
”Etkö tahdo kuulla, kuka sen on vuokrannut?” huudahti hänen vaimonsa kärsimättömänä.
”Sinun tekee mielesi kertoa se minulle, enkä minä pane vastaan vaikka kerrotkin.”
Sekin niukka rohkaisu riitti avaamaan sanamyllyn.
”Niin, tiedäppäs, rakkaani, rouva Long sanoi, että Netherfieldiin asettuu jokin hyvin varakas nuori mies, joka on kotoisin jostakin Pohjois-Englannin puolelta; että tämä tuli maanantaina oikein nelivaljakolla katsastamaan paikkaa ja ihastui siihen niin, että sopi oitis asiat valmiiksi herra Morrisin kanssa; että hän muuttaa sinne ennen Mikonpäivää, ja että joitakin hänen palvelijoitaan saapuu taloon jo ensi viikon lopulla.”
”Mikä hänen nimensä on?”
”Bingley.”
”Naimisissa vai naimaton?”
”Oh, naimaton toki, rakkaani, se vasta jotakin on! Naimaton nuori mies, jolla on suuri omaisuus – ainakin neljä tai viisituhatta puntaa. Siinäpä on meidän tytöille miettimistä!”
”Kuinka niin? Mitä se heitä liikuttaa?”
”Rakas Bennet”, vastasi hänen vaimonsa, ”kuinka sinä saatatkaan olla niin tylsä? Pitäisihän sinun arvata, että minä ajattelen naittaa niistä jonkun hänelle.”
”Siinäkö mielessä hän tänne asettuu?”
”Siinäkö mielessä? Hörönlöröä, kuinka sinä viitsitkään tuollaista lörpötellä! Mutta onhan hyvin todennäköistä, että hän saattaa rakastua johonkin heistä, ja senvuoksi pitää sinun käydä tervehtimässä häntä kohta kun hän tulee tänne.”
”En luule, että minulla on siihen tilaisuutta. Lähde itse tyttöjen kanssa, tai voithan lähettää heidät yksinkin, mikä ehkä onkin parempi; sillä kun sinä olet yhtä kaunis kuin kuka hyvänsä koko parvesta, voi herra Bingley kenties iskeä silmänsä sinuun.”
”Nyt sinä imartelet liiaksi minua, rakkaani. Onhan minullakin varmasti ollut kauniit päiväni, mutta nyt en kuvittele enää olevani mitään erinomaista. Kun naisella on viisi täysikasvuista tytärtä, on hänen jo aika heretä ajattelemasta omaa kauneuttaan.”
”Siinä tapauksessa ei naiselle jää paljonkaan kauneutta, jota kannattaisi ajatella.”
”Mutta rakkaani, minähän puhunkin nyt siitä, että sinun täytyy todella mennä tervehtimään herra Bingleytä, kun hän on muuttanut naapuriksemme.”
”Se on enemmän kuin mitä uskallan luvata, sen vakuutan.”
”Mutta rakkaani, ajattelehan toki tyttäriäsi! Ajattelehan, minkälaisille tuloille joku heistä voisi päästä. Sir William ja Lady Lucas ovat päättäneet mennä sinne, mukamas vain sattumoilta; sillä tiedäthän, etteivät he yleensä käy uusien tulokkaiden luona. Totta tosiaan sinun täytyy mennä, sillä mahdotontahan on meidän naisten käydä häntä tervehtimässä, jollet sinä käy ensiksi.”
”Nyt saivartelet varmasti aivan liikoja. Olen vakuutettu, että herra Bingley tulee hyvin iloiseksi vierailustasi; ja minä lähetän sinun myötäsi kirjallisen vakuutuksen, että minun puolestani hän saa herran nimessä naida kenen vain tahtoo meidän tyttäristämme; vaikka arvelenpa, että minun on silloin lausuttava hyvä sana eritoten Lizzyn puolesta.”
”Toivon, ettet tee mitään semmoista. Lizzy ei ole rahtuistakaan toisia parempi; ja minä olen varma, ettei hän ole puoleksikaan niin kaunis kuin Jane eikä puoleksikaan niin lahjakas kuin Mary eikä puoleksikaan niin hyväluontoinen kuin Lydia. Mutta sinun pitää aina antaa hänelle etusija toisten rinnalla.”
”Toisissa ei olekaan paljon kehumisen arvoista”, vastasi perheenisä; ”he ovat yhtä typeriä ja tietämättömiä kuin kaikki muutkin tytöt; mutta Lizzyllä on sentään vähän terävämpi äly kuin sisarillaan.”
”Bennet, kuinka sinä saatatkaan herjata omia lapsiasi tuolla tavalla? Sinulle on oikein iloa ärsyttää minua. Sinä et sääli yhtään minun hermoparkojani.”
”Nyt isket kiveen, rakkaani. Minä pidän sinun hermojasi suuressa kunniassa. Ne ovat minun vanhoja tuttujani. Olen kuullut sinun vetoavan niihin näiden kahdenkymmenen vuoden kuluessa ainakin kerran päivässä.”
”Ah, sinä et tiedä, kuinka minä niistä kärsin.”
Tämä on ilmainen näyte. Jatka antamalla kirjan koko versio.